Lukunäyte Titta ja Jatta

 Hetken kuluttua Jatta innostui.

– Jahuuu! Hau-wau!! huudahti Jatta.

– Mitä? Lähtikö jo juoksuun? kysyi Titta innokkaana ja tähyili eteenpäin.

– Ei, mutta haisee vahvasti, intoili Jatta.

– Hei, nyt jäitä hattuun, tyttö! huomatutti Titta.

– Jäitä? Eihän täällä ole luntakaan, mistä minä nyt jäitä tekisin? Ja eihän minulla ole minkäänlaista hattuakaan, ihmetteli Jatta.

– Äh, se nyt vaan on sellainen sanonta. Tarkoittaa että rauhoitu. Ole haukkumatta!

Jatta katsoi Tittaan ihmeissään. Se oli löytänyt elämänsä ensimmäiset jäniksen jäljet ja oli ajava koira, jonka kuului haukkua jäniksen jäljille. Miksi Titta nyt käski olla hiljaa?

– Ei saa haukkua sanaakaan ennen kuin jänis todellakin on liikkeellä. Ihmiset eivät ollenkaan pidä koirista, jotka haukahtelevat omia aikojaan, vaan haluavat, että koira haukkuu vasta kun jänis on liikkeellä. Nimittelevät sellaista koiraa turhan herkkähaukkuiseksi ja löysäksi.

– Löysäksi? ihmetteli Jatta.

– Joo, se on taas sellainen sanonta. Siis että koira haukkuu liian herkästi eli on löysähuulinen.

– Mikä?! Minulla on ihan kiinteät huulet!

– Joopa, huokaisi Titta.

– Sinä se et ymmärrä mitään kielikuvia..

– Häh? Tarkoitatko sitä jos auton ikkunassa on huurua ja minä nuolaisen siitä ja siihen tulee minun kieleni kuva? Mitä se sellainen jäniksen ajamiseen liittyy?

– No ei sitten mitään. Sana kielikuva tarkoittaa sitä, että puhumalla kuvaillaan asioita.