Lukunäyte Minni ja koirat

– Hei vaan, kotona ollaan! Mika kuulutti eteisestä. Aivan tarpeettomasti Minnin mielestä. Olihan hän kuullut oven avautumisen ja sulkeutumisen. Olikohan Mikalla tuollainen tapa ilmoittaa aina kotiintulostaan sille… koiralleen? Mutta onhan koirilla hyvä kuulo, joten kyllähän Bella kuulee isäntänsä tulemisen ilman turhia ilmoittelujakin.

Koirat juoksivat olohuoneeseen. Ne tulivat heti haistelemaan Minniä. Minni jähmettyi paikalleen. Koirat juoksivat ringin pari Minnin ympäri, mutta lähtivät sitten takaisin eteiseen, missä Mika huusi niitä.

– Minä laitan nämä haukut työhuoneeseen. Eivätpähän riehu meidän jaloissamme, kun puramme noita laatikoita, Mika kuului ilmoittavan.

– Onko kahvia? Mika kysyi astellen keittiöön.

Kahvia ei ollut. Eihän Minnille ollut tullut mieleenkään, että hänen pitäisi keittää kahvi Mikalle valmiiksi. Sitä paitsi eihän hän kotonaankaan ollut koskaan keittänyt kahvia.

– Ai, sori, kulta, sä et ollutkaan täällä, Mika kuului mutisevan keittiössä.

Sitten kämppään tuli hiljaista. Mika ei jutellut mitään laittaessaan kahvinkeitintä toimintaan. Sitten hän tuli olohuoneeseen ja istahti sohvalle. Sinne Minnikin oli jo ehtinyt asettua takaisin. Mika nappasi television kaukosäätimen. Ohimennen Mika hipaisi Minnin poskea. Se tuntui Minnistä mukavalta.

– Vau, täältähän tulee formulaa, enpäs muistanutkaan, että aika-ajot ovat tänä iltana, Mika sanoi.

Minniä eivät mitkään formulan ajamiset jaksaneet kiinnostaa. Hän painautui Mikan kylkeen ja sai tämän hivelemään kylkeään. Mika kuitenkin tuntui keskittyvän enemmän televisioon kuin Minniin. Minnin mielessä kuohahti. Vai ei hän ollut kuin ohimenevän hyväilyn arvoinen! Mokomakin koiraihminen! Kyllä hän sille vielä opettaisi, kuka on tärkein nainen heidän taloudessaan!