Näennäisen välinpitämättömänä kissa alkoi pestä naamaansa. Jaden häntä ei enää malttanut pysyä aloillaan,
vaan se aloitti lattianlakaisun. Kissa pysähtyi kieli ulkona ja käpälä ilmassa suun edessä katsomaan Jadea.
Hetkisen tuijotettuaan se kuitenkin jatkoi peseytymistään. Koira ei yrittänytkään nousta. Vaikka kissa
suorittikin peseytymisrituaalejaan, vaivihkaa syrjäsilmällä se koko ajan seurasi koiraa. Peseydyttyään
se nousi seisomaan ja venytteli. Jade makasi edelleen aloillaan.
Jonkin aikaa kissa tuijotti Jadea. Sitten se käänsi ylväästi päänsä sohvan suuntaan ja lähti astelemaan
oleskelupaikkanaan käyttämänsä puolityhjän hyllyn toiseen päähän ojentaen ylpeästi tassunsa jokaisella
askeleella. Hyllyn päässä se istuutui ja katsoi koiraa luoden silmänsä pitkin nenänvarttaan. Jade ymmärsi
tilanteen eikä edelleenkään liikkunut hiukkaakaan. Tai siis koiran käpälät tai vartalo eivät liikkuneet.
Häntä kyllä lakaisi lattiaa täydellä teholla lakkaamatta. Kissa hypähti sirosti sohvan selkänojalle.
Sitä pitkin se käveli Mikan ohi tämän selän takaa ja tuli sohvan toiseen päähän. Siellä se keriytyi
makuulle ja kietoi hännän ympärilleen. Vaikka se olikin nukkuvinaan, se piti viirullaan olevien
silmiensä raosta koko ajan silmällä Jadea.
sulje ikkuna