Mervi Heikkilä

Alajärvellä vuonna 1974 syntynyt Mervi Heikkilä on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan yleinen kirjallisuus vuonna 2000. Sen jälkeen hän on työskennellyt toimittajana sekä kirjastonhoitajana. Tällä hetkellä hän asuu Ylistarossa ja työskentelee Nurmon kunnan kirjastotoimenjohtajana.

Heikkilältä on aikaisemmin julkaistu runoja ja novelleja seuraavissa antologioissa:
  • Kynän kääntöpiiri: Pohjanmaan kirjailijat 1996
  • Käsityksiä: kirjoittajakoulutuksen vuosikirja 1997
  • Eränkävijä 2002
  • Liian iso karuselliin: runoja lapsille ja lapsilta 2005

    Kaunokirjallisten tekstien kirjoittamisen lisäksi Mervi Heikkilä mm. arvostelee lastenkirjallisuutta Onnimanni-lehteen sekä kirjoittaa kirjastoasioita
    koskevia artikkeleita Kirjastolehteen. Heikkilä on myös palkittu useissa kirjoituskilpailuissa. Esimerkiksi vuonna 2005 hän sai lastenrunoistaan kunniamaininnan Lahden runomaratonilla ja vuosilta 2002 ja 2006 hänet palkittiin Kirjastolehden parhaasta artikkelista Jyvä-palkinnolla. Opiskeluaikoinaan hän myös piirtänyt sarjakuvia eri lehtiin: mm. Suur-Jyväskylän lehteen sekä Ilta-Sanomiin.


  • etusivulle - Lupsukieli, ilomieli - mottoruno - tilaukset